Tervetuloa kasvukauteen! Minä olen Niina Into, käpyläläinen humanisti ja maailmanparantaja, joka uskoo asioiden kääntyvän lopulta hyväksi. Ihan itsestään se ei käy, mutta yhdessä voidaan saada aikaan yllättävän paljon. Yhteisellä matkalla voi lisäksi olla hauskaa, vaikka aivan perille ei päästäisikään. Jos kaipaat suunnistusapua tai tukea omaan kasvuun, näiltä sivuilta löydät ehdotuksia siitä, miten voin auttaa.
Uskon läsnäoloon ja inhimillisen kohtaamisen voimaan. Mitä enemmän uskallamme olla ihmisiä toisillemme, sitä enemmän merkitystä elämässä on. Olen täällä sinua varten, jos kaipaat keskusteluapua tai etsit terapeuttia. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin!
LUE LISÄÄ
Mielen kiemurat eivät aina ota selvitäkseen pelkällä puheella ja järkeilyllä. Mielen matkatoimiston tutkimusretkillä etsitään ihmisyyden ilmiöihin uutta näkökulmaa luovan terapeuttisen tekemisen kautta.
Musiikki antaa voimaa. Philomela on 40 vuotta venyttänyt kuoroilmaisun rajoja ja kurottunut kohti yleisöä. Tässä maailmantilanteessa haluamme musiikin voimalla puolustaa rakkautta, oikeutta ja ihmisyyttä. Lempeyden kapina -konserttikokonaisuus koskettaa ja ottaa kantaa.
SEURAAVA ESITYS 25.9. HELSINGISSÄ
Kotikaupungiosani Käpylä on mainio paikka harjoittaa yhteisöllisyyttä. Meillä on Kylätalo, kyläjuhlat, Vuoden käpyläläinen ja kasapäin kulttuuriyhdistyksiä. Yhteisöllisyys ei silti ole Käpylän yksinoikeus. Sitä voi alkaa rakentaa pienin askelin missä vain - ja se syntyy teoista.
Valtakunnallisen Mental Health Art Weekin puitteissa voit kokea ihmeellisiä juttuja, ja esimerkiksi osallistua järjestämääni luovaan uniseikkailuun "Tutkimusmatka Höyhensaarille" 23.5. Lapinlahden lähteellä!
KATSO VIIKON OHJELMA
ILMOITTAUDU UNISEIKKAILUUN!
Kansainvälisessä YSI-ACT-hankkeessa kehitetään luovia menetelmiä, joilla 16-25 -vuotiaat voivat osallistua solidaarisemman yhteiskunnan rakentamiseen. Ohjaan Tikkurilan työpajaa keväällä 2025, ja syksyllä hanke suuntaa Barcelonaan!
SAA HÄIRITÄ! on ruohonjuuritason kansanliike ja kampanja niille, joilla ei ole liian kiire. Kampanjassa etsitään uusia, vanhoja ja varastettuja tapoja olla läsnä kanssaihmisille helposti ja ilman uhkaa.
Käpylässä on vaikea kulkea metriäkään törmäämättä perinteeseen, ja hyvä niin. Käpylän elävä joulukalenteri on minulle yksi rakkaimmista, ja vuodesta 2024 olen saanut luotsata sitä ystäväni kanssa.
LUE LISÄÄ
Opiskelen kirjallisuusterapiaohjaajaksi Jyväskylän kesäyliopistossa, ja olen pitkään käyttänyt luovaa kirjoittamista omien solmujen setvimiseen. Ohjaan kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä, koska haluan jakaa taikaa muillekin!
Värit, muodot, tekstuurit, tuoksut, äänet ja tuntuma - Kohtaamistaide (Clinical Art) auttaa keskittymään ja löytämään yhteyden itseen ja muihin. Tekniikat ja vaiheet yllättävät, eikä mitään tarvitse osata, paitsi ilmoittautua mukaan!