Kaikesta saa puhua
Ei ole niin suurta tai niin pientä asiaa, ettei siitä voisi puhua ammattilaisen kanssa. Eri elämäntilanteissa tarve kuulluksi ja nähdyksi tulemiselle vaihtelee. Silloin, kun on tärkeää pysähtyä oman kasvun äärelle ja raivata menneisyyden painolastia, terapia voi viedä pitkälle. Silloin, kun käsillä on akuutti kriisi tai totaalinen jumi, on lupa kaivata ihan vain inhimillistä kohtaamista ja tukea tavoitteellisen terapian sijaan. Minuun voit ottaa yhteyttä niissäkin hetkissä.
Silloinkin voit, kun tuntuu, ettei ongelmasi ole tarpeeksi tärkeä tai riittävän kiinnostavaa terapiamateriaaliksi. "Ihmisillä on varmaan isompiakin ongelmia", on lause, joka on avannut monta hyvää keskustelua. Niinhän niillä joskus on. Se ei silti tarkoita, etteikö juuri sinun asiasi kiinnostaisi minua.
Hoidetaan asiat yhdessä!
Haluan tarjota konkreettista apua vaikeisiin elämäntilanteisiin, vaikkei niiden taustalla olisikaan mielenterveyden haasteita. Moni ihan arkinen juttu hoituu helpommin, kun siitä pääsee puhumaan ja siihen saa tukea ja kannustusta. Minulla on aikaa perehtyä arjen pulmiin kuten koulunkäynnin ongelmiin, kotoa poistumisen hankaluuteen ja erilaiseen asiointiin liittyvään jännitykseen ja kitkaan. Kokemukseni perhetyön sosiaaliohjaajana opetti, että kaiken työn ei tarvitse tapahtua vastaanotolla, vaan usein toimivinta on yhdistää keskustelua toimintaan. Voin auttaa vaikkapa valmistautumaan pelottavaan laboratorio- tai hammaslääkärireissuun ja sitten kulkea mukana odotushuoneeseen saakka, jos niin toivot. Hoitopelot, koulukiusaaminen, yksinäisyys ja sosiaalinen jännittäminen ovat yleisempiä kuin uskotkaan, eikä niiden kanssa tarvitse pärjätä yksin.
Monella meistä on myös kokemuksia siitä, miten hoidettavat asiat kasaantuvat ja kertyvät, eikä laskupinoon tai Wilma-viestien röykkiöön enää jaksaisi ja uskaltaisi kajota ollenkaan. Asioita päätyy lykkäämään ja välttelemään, kunnes niistä tulee ihan liian isoja, hirvittää ja hävettää. Ei ole mitään sellaista, mitä ei olisi helpompi tehdä yhdessä. - Tehdään!
Luovuudesta uusia näkökulmia
Joskus asiat nytkähtävät eteenpäin ihan vain sillä, että päästää niistä irti ja heittäytyy johonkin aivan uuteen. Luovat terapiamenetelmät kuten kirjallisuusterapia, kuvataidetyöskentely ja pedagoginen draama auttavat löytämään ratkaisuja, jotka muuten jäisivät pimentoon. Tarjoan Mielen matkatoimiston luoviin terapeuttisiin menetelmiin pohjautuvia ohjauksia etupäässä järjestöille, yrityksille ja muille yhteisöille, koska ne soveltuvat erityisen hyvin ryhmille, mutta jos sinulla on kasassa sopiva porukka, niin ota yhteyttä! Luovia menetelmiä, etenkin kirjallisuusterapiaa, voi hyvin yhdistää myös kahdenkeskiseen keskusteluterapiaan.
Ajat, paikat ja hinnat
Täältä löydät tietoa vastaanottoajoista, -paikoista ja hinnoista. Ei yhtään haittaa, vaikket osaisi valmiiksi valita. Ota yhteyttä, sovitaan ilmainen tutustumistapaaminen ja mietitään yhdessä!