Olen kokenut viestinnän, vuorovaikutuksen ja vaikuttamistyön ammattilainen, joka rakastaa oivalluksia ja yhteisiä päämääriä. Pitkään löysin elämäni tarkoituksen tiedon muotoilusta. Selvitin tiedon tarpeita ja tietämyksen aukkopaikkoja, ja pyrin viemään tutkittua tietoa sopivassa muodossa sinne, missä sillä oli mahdollisuus vaikuttaa: akateemisesta maailmasta kohti poliittista päätöksentekoa, koulutusta ja kansalaiskeskusteluja.
Tutkittu tieto on edelleen maailmankatsomukseni kulmakivi, mutta enää en ole varma, että tieto yksin riittää aikaansaamaan tarvittavaa muutosta yhteiskunnassa. Etsin tapoja rakentaa parempaa maailmaa kokemuksellisuuden ja kohtaamisen kautta, yksilö ja yhteisö kerrallaan. Sosionomin tutkintoni painottui mielenterveys- ja kriisityöhön sekä luoviin ja toiminnallisiin menetelmiin ryhmissä. Pääsin harjoittelemaan nuorten kriisikohtaamista verkossa, sosiaalisen kuntoutuksen ryhmätoimintaa nuorille aikuisille sekä tukikohtaamisia kriisivastaanotolla. Opinnäytetyössäni pohdin mahdollisuuksia lievittää yksinäisyyttä ja siihen liittyvää häpeää kokemusasiantuntijuuden keinoin. Yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja sosiaalisen jännittämisen teemat suuntasivat myös kirjallisuusterapiaopintojani sekä lyhytterapeuttikoulutusta, jonka fokus oli yksilötyössä.
Vaikka uran suunta vaihtuu, supervoimani pysyy: kiinnostun ja kunnioitan, ihastun ja omistaudun. Innostun nopeasti, mutta vien myös asiat lempeydellä loppuun. Olen herkkä ja läsnäoleva, enkä pelkää spontaaniutta, mutta pidän katseeni tavoitteissa. Uskon elämän merkityksellisyyteen ja siihen, että pienikin askel kohti valoa lasketaan. Merkityksellisiä askelia voi ottaa myös vapaaehtoistyössä. Minulle tärkeää on etenkin lähiympäristöni yhteisöllinen hyvinvointi, ja olen ylpeä ja onnellinen Vuoden käpyläläinen -tunnustuksesta, jonka sain työstä yhteisöni eteen!
Alla perinteinen CV heitä varten, jotka harkitsevat tällaisen uniikin yksisarvisen palkkaamista, mutta myös heille, joita ihan puhtaasti kiinnostaa, millaisia polkuja pitkin tähän on tultu!
Vahvuuksiani
aito kohtaaminen
arvostava yhteistyö
luova toteutus
kokonaisuuksien hallinta
tavoitteellinen optimismi
Arvojani
kunnioitus
läsnäolo
toiveikkuus
hyväksyntä
rakkaus
Koulutus
2023-2025
Kognitiivis-analyyttinen lyhytterapeutti (60 op), HY avoin yliopisto ja Shortum oy
Koulutuksen ohessa toteutui 150 asiakastapaamistuntia ja niihin liittyvä työnohjaus sekä oma lyhytterapia. Lisätietoa KAT-suuntauksesta saa Shortumin sivuilta.
2024-2025
Kirjallisuusterapiaohjaaja (50 op), Jyväskylän kesäyliopisto
Lopputyössäni perehdyin yksinäisyden ja ulkopuolisuuden kokemusten tutkimiseen kirjallisuusterapiaryhmässä.
2021-2024
Sosionomi, Laurea-ammattikorkeakoulu (230 op). Tutkinto painottuu mielenterveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemiseen sekä luoviin ja toiminnallisiin menetelmiin ja sisältää Kohtaamistaiteen ohjaajapätevyyden (15 op). Opinnäytetyö Kokemusasiantuntijuuden mahdollisuudet ja haasteet yksinäisyystyössä on luettavissa verkossa.
2008-2016
Kirjallisuustieteen tohtoriopintoja aiheesta multimodaalinen kaksoislukijuus ja lapsilukijalle tarjoutuvat roolit esi- ja alkuopetusikäisten kuvakirjoissa
2004-2005
Informaatiotutkimuksen aineopinnot (35 ov), Tampereen yliopisto, informaatiotutkimuksen laitos. Opinnot tähtäsivät informaatikon/tieteellisen kirjastonhoitajan pätevyyteen. Painopisteinä informaatiolukutaito, tiedolla vaikuttaminen ja käytettävyyden parantaminen.
1997-2004
Filosofian maisteri (201 ov), Helsingin yliopisto, yleinen kirjallisuustiede, sivuaineina suomen kieli ja venäjän kieli ja kirjallisuus. Pro gradussani tutkin klassisten satujen uudelleenkirjoituksia ja sitä, miten kulloisenkin ajan yhteiskunnalliset ja poliittiset ilmiöt kuvastuvat tuttujen satujen modernisoiduissa versioissa. Kuvan ja sanan vuoropuhelu sekä kaksoislukijuus (lapsi - aikuinen) kiinnostavat minua edelleen.
Työkokemus
2025-
Karhea Oy/Kasvukauteen, yrittäjä, ohjaaja, lyhytterapeutti
Kohtaan yksilöasiakkaita kognitiivis-analyyttistä terapiaa (KAT) ja kirjallisuusterapiaa yhdistävässä lyhytterapiassa. Takanani on 180 asiakastapaamista ja 18 asiakasta iältään 20 - 67 vuotta. Olen siis urani alussa, mutta saanut jo kohdata rikkaan kirjon elämää ja tilanteita.
Suunnittelen ja ohjaan kirjallisuusterapeuttisia sekä luoviin ja toiminnallisiin menetelmiin perustuvia teemallisia ryhmiä eri toimeksiantajille kuten järjestöille ja oppilaitoksille (2025: Nyyti ry, Pro Lapinlahti Mielenterveysseura, Kaapatut lapset ry, Laurea AMK, Käpylä-Seura) niin verkossa kuin lähitapaamisinakin. Tuotan kuvataidetta, draamaa ja runoutta yhdistäviä työpajoja myös yksityistilaisuuksiin kuten erilaisiin juhliin sekä yritysten työhyvinvointipäiviin.
Verkostotyö, markkinointi ja rahoituskanavien kartoitus, hakemustyö sekä hallinnolliset tehtävät kuuluvat olennaisesti yrittäjän työnkuvaan. Oma-aloitteisuuden, joustavuuden, nopeuden ja luovuuden lisäksi työ kehittää vastuullisuutta ja täsmällisyyttä.
1/2024-
Monikanaiset ry, Turvakoti Mona, Kriisi- ja väkivaltatyöntekijä (n. 1 pvä/vko)
Päivystän monikulttuurisen turvakodin kriisipuhelimessa ja otan vastaan avuntarvitsijoita. Käyn kasvokkaisia tukikeskusteluja turvakodilla jo asuvien väkivallan uhrien kanssa ennalta sovitusti ja akuutissa tarpeessa. Tuen traumatisoituneita asiakkaita itsetuntemuksen, tunnesäätelyn ja vuorovaikutusongelmien lisäksi viranomaisasioinnissa ja arjen pulmissa. Lasten kanssa pyrin luomaan luottamusta, turvaa ja tervettä itsetuntoa leikin keinoin. Työ edellyttää suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta, mutta myös heittäytymistä ja kykyä nopeaan itsenäiseen reagointiin monella kielellä, usein tulkkauksen avulla.
8/2024-1/2025
Helsingin kaupunki, lastensuojelu, kiireellinen tehostettu perhetyö, sosiaaliohjaaja
Kohtasin asiakasperheitä erilaisissa kriisitilanteessa, jossa vireillä oli lapsen kiireellinen sijoittaminen kodin ulkopuolelle. Lyhyen intensiivijakson aikana kartoitettiin perheen voimavaroja ja kykyä sitoutua tavoitteelliseen työskentelyyn avohuollon palveluissa. Olin mukana myös pilotoimassa uutta kiireellisen perhetyön toimintamallia, jolla vastattiin mm. koulunkäymättömyyden haasteisiin. Moniammatillinen verkostotyö oli välttämätöntä. Asiakkaat kaipasivat vakauttamista ja validaatiota, ja kokivat usein jääneensä täysin yksin ja syytetyn asemaan. Luottamuksellisen suhteen rakentaminen, hyväksyvä katse ja perheenjäsenten toimijuuden vahvistaminen olivat keskeisiä onnistumisen elementtejä. Työskentelyssä käytettiin palautetietoista menetelmää (FIT), ja dokumentointi Apottiin pyrittiin tekemään yhteistyössä asiakkaan kanssa. Opin tuntemaan sosiaalihuollon palvelujärjestelmää ja toimintamalleja,
3/2024
Laurea-ammattikorkeakoulu, Yksilöllinen hyvinvointi -kurssi, ohjaaja (1 kk)
Suunnittelin neljän tapaamisen pienryhmäkurssin opintopsykologin kanssa, ja vastasin verkkokurssin ohjauksesta keskustelullisin (NVC, DKT) ja luovin (kirjallisuusterapia, tietoisuustaidot) menetelmin. Työssä korostuivat kohtaamistaidot ja ryhmädynamiikan ymmärrys.
2007-2024
Aleksanteri-instituutti, Helsingin yliopisto, Viestintäpäällikkö, informaatikko
Vastasin Aleksanteri-instituutin sisäisen ja ulkoisen viestinnän sekä hankeviestinnän kehittämisestä ja toteutuksesta sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kokonaisuudesta. Kuuluin yksikön valtakunnalliseen johtokuntaan sekä operatiiviseen johtoryhmään, ja olin vastuussa etenkin työhyvinvoinnista. Vuosina 2020-2022 toimin myös humanistisen tiedekunnan työhyvinvointiryhmässä ja vuosina 2021-2022 ASSET-H (Enhancing the transition of humanities students into working life) -hankkeessa, joka tuki humanistiopiskelijoiden ammatti-identiteettiä ja siirtymää työelämään. Olin mukana tutkimusta, koulutusta ja yhteiskuntasuhteita yhdistävien hankkeiden suunnittelussa, varainhankinnassa ja toteuttamisessa, jossa vastuullani oli etenkin viestintä. Kuuluin vuosittaisen kansainvälisen Aleksanteri-konferenssin järjestelytoimikuntaan yli kymmenen vuotta, ja suunnittelin ja toteutin lukuisia pienempiä seminaareja ja konferensseja eri toimijoiden kanssa yhteistyössä.
Työ edellytti uteliaisuutta, oma-aloitteisuutta, projektinhallinta- ja esiintymis- ja verkostoitumistaitoja, kehittämisotetta ja kykyä innostaa muita sekä viedä asiat päätökseen. Sain kokemusta esiintymisestä niin kansainvälisille asiantuntijayleisöille ja suomalaisille päättäjille kuin koululaisryhmille ja opiskelijoillekin, ja pääsin myös kouluttamaan tutkijoita esimerkiksi hankeviestinnässä.
2016-2017
Teknologiateollisuus ry, Viestinnän asiantuntija (sijaisuus)
Toimin Suomen suurimman vientiliiton some-vastaavana ja tuin toimialojen viestintää. Tein tiivistä yhteistyötä etenkin terveysteknologian ja sähköisen liikenteen toimijoiden kanssa. Kehitin oppilaitosyhteistyötä ja muita kumppanuuksia, esimerkiksi mediayhteistyötä. Tutustuin edunvalvonnan, mielikuvatyön ja politiikan maailmaan. Työssä korostuivat luovuus, yhteistyö- ja neuvottelutaidot sekä esiintymisvalmiudet.
2008 (3kk)
EBSCO Information Services, Lontoo, Customer Account Executive
Huolehdin Euroopan suurimman tiedejulkaisuvälittäjän asiakaspalvelusta ruotsalaisille korkeakoulukirjastoille, pidin yhteyttä kustantajiin ja selvitin käyttöoikeuksiin ja tilausongelmiin liittyviä asioita. Työ vaati paineensietokykyä, ongelmanratkaisutaitoja ja empatiaa. Tein työtä englanniksi ja ruotsiksi.
2002-2007
Helsingin yliopisto, Yleisradio, Kirkkonummen kunta, Kirjastonhoitaja, arkistotoimittaja
Tietopalvelualan vaativia ja itsenäisiä tehtäviä (9 kk - 3 v) vastuualueina asiakaspalvelu, viestintä, tapahtumasuunnittelu ja asiakastyytyväisyys.
Sosiaalialan ja hyvinvoinnin kursseja ja koulutuksia
Täydennyskoulutuksia mm. trauman kohtaamisesta, Nepsy-haasteista, motivoivasta haastattelusta ja monikulttuurisuudesta, useita kouluttajia, 2024
Rakentava vuorovaikutus, NVC, (8 x 2,5 h), Kaisa Käärmemaa/Kansalaisfoorumi, 2024
Yksinäisyystyö ja Yksinäisyyden työkalupakki -verkkokoulutukset ja Minä riitän -verkkokoulutus (16 h), HelsinkiMissio, 2023
Aikuissosiaalityön uudet menetelmät (8 h), Mieli ry, Into ry, Ehyt ry, 2023
Hermoston vireystilan säätely kehollisin menetelmin (8 h), Susanna Koljonen, 2023
Konflikti, status ja voimaannuttaminen (8 h), Simo Routarinne, 2023
MIELI ry -vapaaehtoiskoulutukset: Sekasin-chat, Huolituoli, jatkokoulutukset mm. päihteistä, itsetuhoisuudesta ja hyväksikäytöstä (30 h), 2021-2022
Hankkeet ja työharjoittelut
asiantuntijaosallistuja ja ryhmänohjaaja YSI-ACT -hanke, Laurea AMK, 2025-2026. Kansainvälisessä hankkeessa kehitetään luovia ja osallistavia menetelmiä nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi.
järjestelytoimikunnan jäsen ja paneelin puheenjohtaja 2nd European Biblio/Poetry Therapy Conference, Jyväskylän yliopisto, 2025
Kriisityöntekijä, Mieli ry 2023 (harjoittelu 14 vko). Psykososiaalista tukea kriisin kohdanneille yksilöasiakkaille kasvokkain, puhelimessa ja verkossa. Itsenäistä ja vastuullista kohtaamistyötä ja oman ammattitaidon kehittämistä.
Ohjaaja, Leikkiväki ry 2023 (harjoittelu 10 vko). Nuorten aikuisten ryhmämuotoinen sosiaalinen kuntoutus.
Chat-päivystäjä, Sekasin chat 2022 (harjoittelu 10 vko). Kahdenkeskisiä tukikeskusteluja haastavissa tilanteissa olevien 12 - 29 -vuotiaiden nuorten kanssa chatissa.
Vapaaehtoistoiminta ja luottamustehtävät (2025)
Viestintävastaava ja kuoron hallituksen jäsen, Philomela ry
Vuoden käpyläläinen 2025! Tuotan mm. Käpylän elävä joulukalenteri -tapahtumasarjan sekä jouluaattoillan yhteisen kuusijuhlan Kaikkein paras joulu lahjoineen, tarjoiluineen ja ohjelmineen. Olen mukana tuottamassa ja toteuttamassa viikottaista yhteisöllistä Melkoinen maanantaisoppa -keittoruokailua Käpylän Kylätalolla, ja olen vastannut myös koko perheen roskienkeruupäivästä ja muista pienemmistä tapahtumista.
Saa häiritä! -kampanjan perustaja ja koordinaattori
Käpylä-Koskela ammatillisen nuorisotoimijaverkoston jäsen
Lapinlahden Lähteen ohjausryhmän jäsen
Kielitaito (työkielet)
Suomi: äidinkieli
Englanti: sujuva suullinen ja kirjallinen taito
Ruotsi: sujuva kirjallinen, hyvä suullinen taito
Venäjä: tyydyttävä kirjallinen ja suullinen taito
Tekninen osaaminen
Verkkosivutuotanto, graafinen suunnittelu (Adoben ohjelmistot)
Sosiaalisen median sekä chat-alustojen luonteva käyttö
Toimisto-ohjelmat (MS ja Google), verkkosivutuotanto, graafinen suunnittelu (Adoben ohjelmistot), kirjaaminen (Apotti, Sofia), kirjastojärjestelmät
Erilaiset etäyhteydet (Zoom, Teams, Google Meet) sekä osallistamisteknologiat (Flinga, Mentimeter, Padlet)
Tärkeimmät harrastukset
Kuorolaulu (Philomela), luova ja terapeuttinen kirjoittaminen, lukeminen ja lukupiiri, tarinateatteri, terapeuttinen tanssi, sulkapallo, kirkkovenesoutu ja metsämeditointi.
Kysy suosittelijoita!